Sisältäsi laulun löysin

Olin viikonloppuna kurssilla, muistelemassa erilaisia kinesiologian metodeja, yhdistelemässä niitä ja tietysti oppimassa niiden käyttöä - uudella tavalla yhdistellen. Se oli opettavaista, joskin hiukan hämmentävää.

Olen PSYCH-K:n myötä oppinut täysin arvostamaan toista ihmistä yksilönä, jolla on kaikki tarpeellinen tieto, mitä tasapainotuksissa tarvitaan, sisällään. Sitä sitten PSYCH-K:ssa kuunnellaan ja sen mukaan toimitaan. Opin viikonlopun aikana vielä kerran arvostamaan PSYCH-K:n filosofiaa ja sen henkistä pohjaa. Se puuttuu monista muista nk. terapioista ja/ menetelmistä lähes kokonaan.

PSYCH-K:n henkinen pohja näkyy ja tuntuu joka ainut kerta, kun käsitellään jotain asiaa eli tehdään tasapainotuksia. Mitään uskontoa tähän ei ympätä, jos et itse halua. Monelle ihmiselle uskonto on kuitenkin erittäin tärkeä osa elämää, ja hyvä niin. Minä en sitä kuitenkaan edellytä, eikä muutkaan PSYCH-K -fasilitaattorit.

PSYCH-K:n mukaan mielellä on kolme osaa, joita kaikkia käytetään joka ainut kerta:

  • tietoinen mieli, jolla ajattelet, suunnitelet tulevia, muistelet menneitä ja teet päätöksiä
  • alitajunta, johon kaikki kokemuksesi ovat tallentuneet, jota myös kutsun ohjelmapankiksi -> sinne on tallentuneet kaikki elämäsi kokemukset tietynlaisiksi ohjelmoinneiksi, jonka mukaan sitten toimit vastaavassa tilanteessa
  • Supertietoisuus ~ nk. Korkeampi tietoisuus, jota myös kutsun suojelusenkeliksi, sillä se toimii meitä suojellen, vahtien, että toimemme elämässä on meidän korkeammaksi parhaaksi

Kun olet ensin päättänyt ~tietoisesti eli käyttäen sitä viisasta mielen osaa ~ mihin suuntaan haluat elämässä kulkea tai mitä saavuttaa, etenemme seuraavaan vaiheeseen: Kysymme tasapainotusta tehdessä sitten luvan Supertietoisuudelta, onko turvallista yleensä käsitellä kyseistä asiaa juuri nyt. Sen jälkeen tarkistamme alitajunnalta kuinka kyseiseen tavoitteeseen päästään, siellähän ne vanhat ohjelmoinnit ovat!

Koska olet itse vastuussa elämästäsi, en minä voi tehdä päätöksiä puolestasi. On mahdollisuus ottaa haltuun se vastuu ja kantaa se, jos haluat. Monet eivät halua, siinä voi joutua tekemään päätöksiä, jotka eivät miellytä, ehkä jopa muuttamaan jotain elämässä? 😉 Mutta niille ihmisille, jotka ovat valmiita muutokseen, PSYCH-K on todellinen avain mieleesi, sinne sisimpääsi!

PSYCH-K:ta käytettäessä arvostamme aina toista henkilöä. Emme tee hänelle yhtään mitään, vaan hänen kanssaan. Fasilitaattori avustaa sananmukaisesti prosessia, ei tee muutoksia. Ne tapahtuvat siellä toisen ihmisen - jota kutsumme Partneriksi - alitajunnan tasolla. Hänen Supertietoisuus tietää onko käsiteltävä asia hyvä ottaa käsittelyyn juuri nyt, vai pitäisikö esimerkiksi käsitellä jotain muuta ensin?

Kuinka sitten 'kysellään' tai tarkistellaan mitään? Me käytämme lihastestausta, ihan omalla tavallamme. Se ei ole sen vaikeampi kuin muuallakaan, vaan erilainen ja syystä. Jälleen kerran, arvostaen Partneria, ei veivaten hänen kättään miten vain. 

Lihastestaus tuntuu yleensä mukavalta, ja sen kautta saadut 'vastaukset' yllättävät usein! Siinä ei testata mitä mieltä olet asioista, itsestäsi tai muistakaan. Sitä käytetään kun halutaan kommunikoida alitajunnan ja/ Supertietoisuuden kanssa. Koska useinkaan (yleensä) emme tiedä mitä kaikkea meidän mielen perukoille on tallentunut, tulos saattaa yllättää meidät. Alitajunnan ohjelmointi on kuitenkin se, mitä tarvitaan jos halutaan tehdä muutoksia siellä, vai mitä?

Toisen ihmisen sisältä löytyvä tieto on se, minkä pohjalta edetään tasapainotuksissa, ja sitä tietoa myös käytetään.

Kyseinen asia toi minulle mieleen vanhan laulun, joka kuvaa hyvin sitä mahtavaa kokonaisuutta, joka meillä kaikilla on hyvässä tallessa 😉

 

TERVETULOA JOHDANTOILTAAN NIIN SINULLE SELVIÄÄ KUINKA USKOMUKSET SYNTYVÄT JA KUINKA TASAPAINOTUS TEHDÄÄN!

Seuraava johdantoilta on Helsingissä 19.3. 2018!

Kirjoita kommentti





This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

error

Enjoy this blog? Please spread the word :)

RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
LinkedIn
Instagram