Hyppää yli

Yhteistyö

Monta ihmistä pitää käsistä kiinni, kuvastaen yhteistyötä

Haluan tehdä työtä muiden ihmisten kanssa edistääkseni omia tavoitteitani ja heidän tavoitteitaan.

Kun pidän PSYCH-K® kursseja, yksi parhaimmista asioista siellä on seurata, kuinka kaikki osallistujat muuttuvat muutaman päivän sisällä. Entisestä ’yksinäisestä sudesta’ kehkeytyy innostunut omasta elämästään ja muita innostava ihminen. Meillä suomalaisilla tuntuu olevan vallalla käsitys, että olemme yksin, eikä meitä auteta. 

Vaikka suurin osa kursseille osallistujista tulee kurssille itsensä vuoksi, syntyy useimmissa myös halu auttaa muita eteenpäin elämässä.

Osallistuin itse äskettäin PER-K® -kurssille – joka on PSYCH-K®:n businessversio ja ilahduin erityisesti siitä innosta, mikä kaikilla oli lopussa, kun teimme kaikkemme auttaaksemme toisiamme heidän tavoittensa kanssa. Vastaavaa kokemusta soisin kaikille, jotka painivat – tai oman käsityksensä mukaan – yksin elämässä eteenpäin!

Tästä tärkeästä Luonnon periaatteesta – Yhteistyö – muodostuu oleellinen osa elämää, kun sen sisäistää ja tasapainottaa ensin omassa alitajunnassaan todeksi. Haluamme auttaa muita, se tuntuu hyvältä ja saamme sisäistä tyydytystä siitä. Luonnossa se on yksi erittäin tärkeistä periaatteista, jonka mukaan luonnossa toimitaan, vastoin vanhaa käsitystä kilpailusta ja vahvemman voittamisesta.

  • Kun ajattelet omalta kohdaltasi, kuinka totta se on sinulle?
  • Mitä sinulle merkitsee yhteistyö muiden kanssa ja muiden auttaminen tavoitteiden kanssa?
  • Mitä tulee ensin mieleesi kun ajattelet muiden auttamista esimerkiksi työyhteisössä?
  • Kuinka sinä reagoit ja/ mitä mieleesi tulee, kun näet muiden onnistuvan tavoitteessaan?
  • Oletko itse halukas tekemään yhteistyötä muiden kanssa?
  • Onko yhteistyö sinusta hauskaa ja tehokasta? Vai pidätkö kilpailua parempana motivaattorina?

Jos sinulla herää ajatus, ettei sinua kukaan auta, sinulla on todennäköisesti – ehkä menneiden kokemusten vuoksi? – alitajunnassa hyvin rajoittava uskomus asiasta. Usko pois, että sen voi muuttaa sinua kannustavaksi käsitykseksi!

Mitä enemmän suutut muiden ihmisten sanomisista ja/ tekemisistä – sen enemmän sinä uhriudut.

Jos koet olevasi olosuhteiden uhri, joka ei voi omaan elämäänsä vaikuttaa, sinulla on hyvin rajoittavia uskomuksia elämästä, itsestäsi ja muista ihmisistä.   

Jos haluat vaikuttaa omaan elämääsi, ottaa itse oman henkilökohtaisen voimasi takaisin, on syytä toimia. Kukaan muu ei voi sinua ja ajatuksiasi muuttaa kuin sinä itse!

Siinä suhteessa PSYCH-K® on vertaansa vailla. PSYCH-K® on erinomainen menetelmä rajoittavien uskomusten muuttamiseksi. Se on helppo oppia, sitä on helppo käyttää ja muutokset ovat kestäviä eikä toistoja tarvita. Lisätietoa PSYCH-K®:sta saat sivuiltani sekä ilmaisissa johdantoilloissa, joita pidän kerran kuussa Helsingissä. Molempiin voit ilmoittautua tästä!

Tervetuloa myös henkilökohtaiseen sessioon, jonka aikana voimme käsitellä juuri sinua vaivaavia asioita ja tehdä niitä kauan kaivattuja muutoksia elämässäsi. Teen PSYCH-K® Tasapainotuksia myös Skypen kautta ja/ puhelimitse.

Varaa aika soittamalla tai sähköpostitse!

Kirjoita kommentti





This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

fi
en_GB fi