väsyttää

Mikä saa meidät masentumaan? Miksi niin moni on uupunut?

Vastauksia on varmasti monenlaisia. Itse olen sekä työni kautta että itseäni hoitaen pari kertaa burn outista pois todennut, että odotukseni itseäni kohtaan olivat taivaissa, enkä tuntenut onnistuneeni missään.

Lue lisää
stressi vie vaihtoehdot pois

Stressaantuneena ihmisellä on kyky tehdä nopeita päätöksiä, olemmehan silloin täydessä valmiudessa joko lähteä karkuun tai puolustautua vihollista vastaan!

Sillä hetkellä ei meillä kuitenkaan ole kaikki aivokapasiteetti käytössä, jonka vuoksi päätökset eivät perustu niinkään järkevään ja rationaaliseen ajatteluun, vaan ovat niin sanottuja hätäratkaisuja.

Pitkälle tulevaisuuteen liittyviä ratkaisuja ei siis stressitilanteessa – tai pitkään jatkuneessa stressitilassa – kannata tehdä. Niiden aika tulee myöhemmin.

Lue lisää

Vaivaako uskonpuute itseesi tai tavoitteesi liittyen? Et ole yksin. Suurin osa ihmisistä epäilee omia kykyjään: löytää puoliso, kelvata muille, olla rakastettava, osata olla mitä mielestään pitäisi, ulkonäköään, riittämättömyyttään…jne Sen kanssa painin itsekin liki puolet elämästäni – ja törmään uusia asioita vieläkin – joiden suhteen oma riittämättömyys tulee esteeksi. PSYCH-K® on taivaan lahja silloin. Koska nuo…

Lue lisää

Kun oma lapsi, äiti, isä, ystävä sairastuu, huolien lisäksi ja niiden jälkeen tulee liuta muita tunteita pintaan. Se, uskaltaako niitä kohdata, onkin toinen juttu. Ensimmäinen ajatuksemme on huoli siitä kuinka hän selviää, mitä hänelle tapahtuu, mitä tästä eteenpäin?

Lue lisää

Artikkelin, jonka luin Optimist Daily lehdestä (nettiversio), innosti jakamaan tämän lyhyehkön viestin myös muille. Aiheesta puhutaan, mainostetaan kursseja ja kikkoja, mutta taitaa silti olla aika saavuttamattomissa monelle? Mistä siis on kyse? Mistä pitäisi päästää irti? Esitä kysymys itsellesi mitä sinä kaipaat elämässäsi juuri nyt? Jos on nälkä ja syöt, mitä sen jälkeen? Suuri osa ihmisistä…

Lue lisää