Kaiken tiedon tulvan keskellä oma mieli masentuu helposti, ja huomasin itselläni käyvän näin.
Sen verran tiedän mielen toiminnasta - ja huomasin itselläni myös - että ongelmat kasaantuvat, kasvavat ja pyörivät kehää omassa mielessä. Ollaan helposti kuin suossa eikä ulospääsyä näy.
Itselläni ongelmat olivat enemmän henkilökohtaiseen elämään liittyviä, eikä niinkään korona virukseen ja sen aiheuttamiin huoliin tai ongelmiin.

Niin tai näin, kun sen huomasin ja aikani itseäni ja elämääni surkuteltuani, eräästä lukemastani kirjasta löysin ihanaa helpotusta päiviini! Kiitollisuuden ja sen parantavan voiman!

Mitä sitten voi tehdä, kun ahdistaa eikä ole varsinaisesti positiivinen asenne, puhumattakaan kiitollinen olo?

Lukemani harjoitus on helppo toteuttaa. Sen voi tehdä missä vain - ja mikä parasta - siinä ei tarvitse huijata itseään ajattelemaan positiivisesti! Itse en ole siinä onnistunut ja mielestäni se on vähän kuin itsensä huijaamista, jos kiellän negatiivisten asioiden olemassaolon. Toteuttamiskelpoinen harjoitus minulle siis, ja menoksi!

Istu tai lepää makuuasennossa mukavasti. Pääasia on, että sinulla on hyvä asento etkä jännitä.
Hengitä alkuun muutama kerta syvään, kunnes rauhoitut... keskity sitten sydämeesi.
Avaa sydämesi niinkuin parhaasi mukaan pystyt, sen oppii aikaa myöten, usko pois!

- Katsele ympärillesi rauhassa ja anna katseesi kiinnittyä johonkin sellaiseen asiaan tai esineeseen, josta pidät erityisesti.
- Mieti mitä kaikkea kyseinen esine tai asia on sinulle tuonut elämässäsi. Kiitä sitä kaikkea.
- Käy läpi ihan kaikkia pieniä yksityiskohtiakin siinä, ehkä tilanteita, tai ihmisiä, jotka siihen liittyvät. Kiitä niistä kaikista.

Miltä sinusta tuntuu nyt? Miltä hengitys tuntuu? Miltä kehossasi tuntuu?

Toista harjoitus kun heräät ja käyt nukkumaan, ja vaikka kuinka monta kertaa päivän aikana.
Itse huomasin tätä tehdessäni, että alkuun oli vaikea tuntea sydämessä kiitollisuutta, mutta sitä ei kestänyt kuin muutama minuutti. Sen jälkeen alkoi sydämessäni 'hurisemaan', ja joka puolella kehoa samoin!

Havaitsin myös, että minua nauratti helposti ja mieli virkistyi nopeasti. Toistin harjoitusta kauppamatkoilla kävellessäni kauppaan. Se oli helppoa, onhan meidän kesä aika ihanaa aikaa, vai mitä? Kiitin pensaista, linnun laulua, virtaavaa puroa, ja koiria, jotka haistelivat innoissaan pensaita, jahdaten jäniksiä ja haistellen muiden pissaa...

Elämä oli ihanaa kaikesta huolimatta! Se ihanuus piti vain houkutella esiin.

Joskus elämä voi tuntua vaikealta, ja ongelmat ylitsepääsemättömiltä. Emme osaa kaikkea ratkaista, tai hakea apua, vaikka tarvitsemme sitä. Tämänkaltaisista harjoituksista voi saada apua arkipäivään?

Ihanaa viikonloppua sinulle, kiitos että olet olemassa!

Kirjoita kommentti