Kun oma lapsi, äiti, isä, ystävä sairastuu, huolien lisäksi ja niiden jälkeen tulee liuta muita tunteita pintaan. Se, uskaltaako niitä kohdata, onkin toinen juttu. Ensimmäinen ajatuksemme on huoli siitä kuinka hän selviää, mitä hänelle tapahtuu, mitä tästä eteenpäin?

Read More

Normaalijoulutouhut helpottuvat vuosi vuodelta eikä mikään enää tunnu samanlaiselta hössötykseltä kuin ennen. Toki siihen vaikuttaa se, että lapset ovat jo aikuisia eikä lahjojen perään tarvitse enää juosta ja miettiä, mutta oma asenteeni on muuttunut hurjasti vuosien myötä. Vaikka jokin asia helpottaa – ehkä sinullakin – mutta kuinka on asenteesi itseäsi kohtaan? Annatko itsellesi lahjaksi vaikka…

Read More